Mira 42 v. aloitti terveyshallintotieteen opiskelun Mikkelin kesäyliopistossa ja opiskeli siitä itselleen tutkinnon!
”Opinnot aloittaessani vuonna 2012 avoimessa yliopistossa en uskaltanut edes ajatella, että suoritan työn ohessa terveystieteiden maisterin tutkinnon vuoteen 2016 mennessä. Opinnot veivät niin sanotusti mukanaan -kiitos hyvän ohjauksen Mikkelin kesäyliopistolta, jossa kerrottiin ja ohjattiin, mitä ja miten omaa opintopolkua kannattaa/on järkevää lähteä rakentamaan. Opiskelut työn ohessa onnistuivat itseltäni siten, että tein vuorotyötä ja jopa ennen iltavuoroon menoa saatoin kirjoittaa palautettavaa esseetä muutaman tunnin ajan. Hyödynsin siis kaiken liikenevän ajan! Opiskelu vaati toki suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta. Mielestäni tämä onnistui kohdallani parhaiten siten, että suoritin yhtä aikaa sekä sellaisia kursseja, joissa oli läsnäoloa vaativia päiviä/lähiopetusta että verkkokursseja. Tehtävien palautuspäivissä ja tenttipäivissä oli myös pysyteltävä tahdissa, jos aikoi suorittaa kurssit aikatauluissa
Opintojen edetessä ja itseluottamuksen lujittuessa tuli ajankohtaiseksi miettiä, että mitä jos hakisin väylän kautta Itä-Suomen yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Siten vuonna 2014 syksyllä aloitin tutkinto-opiskelijana. Läsnäolopäivät yliopistolla olivat tiedossa jo hyvissä ajoin, mikä auttoi tekemään suunnitelmia eteenpäin. Meillä muodostui myös muutaman hengen porukka Mikkelistä ja lähialueelta, ja teimme kimppakyytimatkoja parin vuoden ajan Mikkelin ja Kuopion välillä! Viimeisenä opintovuonna olin muutaman kuukauden opintovapaalla työstäni, jolloin sain tehtyä laajoja kurssikokonaisuuksia ja tietenkin gradua.
Alkukimmoke opiskelulle…? Kolmannen lapsen hoitovapaan jälkeen oli tullut aika päivittää omaa osaamista ja olin kiinnostunut nimenomaan terveyshallintotieteellisistä kokonaisuuksista sekä työhyvinvoinnin kysymyksistä. Aluksi tosiaan mietin, että onko minusta tähän, mutta opiskelukaverit ja perhe tukivat minua ratkaisussani. Oli hieno tunne, kun uurastuksen jälkeen todistus tuli postissa suoritetusta tutkinnosta.
Mikkelin kesäyliopistossa opiskelu oli helppoa. Opintoihin liittyvää ohjausta ja tsemppausta sain henkilökunnalta. Aikataulut olivat hyvissä ajoin tiedossa, jolloin pystyi omaa kalenteria muokkaamaan sen mukaisesti. Järjestelyt toimivat muutoinkin kaikin puolin. Kursseilla oli tiivis ja hyvä ilmapiiri. Kurssitarjonta oli myös monipuolinen ja hyödynnettävissä suoraan tutkintoon. Kahden vuoden aikana olin ehtinyt suorittaa vaadittavat opintopisteet avoimessa yliopistossa ja nimenomaan keskittymällä tulevan tutkinnon kannalta olennaisiin kursseihin! Valmistuttuani hain ja tulin valituksi lähiesimiestehtäviin. Joten pääsin hyödyntämään tuoretta tutkintoani välittömästi työelämässäni!”
Mira Venäläinen